Suomennamme silloin tällöin Gacktin Gacktblog -kirjoituksia. Tässä yksi tuoreimmista.

10.2.2010 klo 7:15
Tämä päivä… on taas yksi niistä päivistä.
For Dear,
Huomenta.
Tässä GACKT, kenen niskakipu ei suostu menemään pois.
On jälkeen aamuseitsemän.
Olemme jälleen tehneet töitä koko yön, editoiden VISUALIVE DVD:tä…
Vaikka kehoni protestoi äänekkäästi,
Minä, yhdessä muun henkilökunnan kanssa, jotka armollisesti jatkavat auttamistani, jatkamme raivokkaasti työskentelyä.
Todellakin, kukaan ei ole heidän vertaisensa.
Olemme vihdoin työn viimeisten harjanvetojen äärellä.
Editointiporukan sanat ryöppyävät ulos kun katsomme työtä isolta ruudulta.
“Tämä ehdottomasti lyö laudalta THIS IS IT:in…”
No, myönnettäköön että näitä kahta ei voi verrata. Olen silti samaa mieltä.
Michael toi maailmaan POP TAITEEN.
Hän eli elämää joka koostui lavailmaisusta.
Hänellä oli lahja ilmaista itseään lavalla sinä hetkenä, ei ole muuta tapaa kuvailla sitä.
Haluan omistaa tämän työn hänelle sydämeni pohjasta.
Hänelle, kuka jatkoi niin monien töiden esittämistä, että se ylitti genrerajoja, ja jatkoi itsensä haastamista lavalla,
jopa näinä pysähtyneinä aikoina mädäntyneen median vasaroidessa häntä uudestaan ja uudestaan.
Ja meitä myös,
ei vain lavalla,
kuluttaen tunteja editoiden,
tätä taideteosta jonka loimme, tätä VISUALIVE DVD:tä,
joka kuuluu kategoriaan jollaista maailma ei ole koskaan nähnyt ennen tätä hetkeä.
Editointiajan kuluessa niin kauas yli aikataulun, ihmiset ihmettelivät “petosta?”
ja työ laajeni niin pitkälle että julkaisupäivää siirettiin kauemmas ja kauemmas.
Niin monen tunnin jälkeen, voimme vihdoin esitellä sen: VISUALIVE DVD:n.
Päätimme suorittaa viimeiset harjanvedot koko yön kestävällä studioistunnolla.
En tiedä kuinka monta kertaa olen nähnyt tämän VISUALIVE DVD:n.
Mutta tänä yönä, ihoni meni kananlihalle.
Sana “Uskomaton—…” ryöppysivät ulos minun ja henkilökuntani huulilta uudelleen ja uudelleen
ja me tunnemme jonkinlaista helpotuksen tunnetta kun voimme näyttää tämän taideteoksen kaikille.
Viime aikoina olen saanut paljon huutoa kansainvälisiltä kirjoittajilta ja ihmisiltä median parista, sanoen
“Odotamme innolla GACKTIN työtä!”
He ovat kuin fanejani, he ymmärtävät mistä on kyse.
Huolimatta siitä kuinka monia muita töitä tässä maailmassa on, lukuisten muiden artistien luomina,
heidän odotuksenhalunsa on kohdistunut siihen työhön mitä minä,,,minkä me olemme tuottaneet..
Aloitan eräät kuvaukset muutaman tunnin päästä
joten minun täytyy mennä kotiin ja valmistautua
Joten lopettelen tässä…
En tiedä kuinka monta työtä minulla on mahdollisuus jättää jälkeeni.
Mutta, tiedän yhden asian.
Tämä työ on oikealla radalla tullakseen vuosisadan mahtavimmaksi, joksikin mitä kukaan ei voi edes toivoa imitoidakseen,
jotain mitä ei voi kopioida.
Kun Michael loi asioita, luulempa että hän oli aina hyvin vakavissaan, avoimena tälle tunteelle syvällä sisimmässään, kunnes hänen kuolevaisen elämänsä verhot sulkeutuivat.
Ja, jotta en jättäisi jälkeeni katumusta,
jotta voisin jättää kaikkien muistoihin suurimman mahdollisen inspiraation ja rohkeuden,
jotta voisin tuoda eteen uusia tekijöitä tähän maailmaan,
Jatkan näyttääkseni kaikille, mitä tarkoittaa olla vakava ja kunnioitettava mies.
Kiitos, kaikille, kun uskoitte ja odotitte minua.
Nyt lähden kotiin valmistumaan.
Omistan tämän VISUALIVE DVD:n kaikille faneilleni ympäri maailmaa
sekä nyt edesmenneelle Popin Kuninkaalle, Michael Jacksonille.
GACKT
~~~~~